Hyvästit tuteille

Ennen Tirpusen syntymää mietin muutaman ajatuksen verran, että ottaisimmeko tutin käyttöön vai emme. En kuitenkaan ehtinyt asiaa pohtia mihinkään varsinaiseen päätökseen asti vaan ajattelin, että katsotaan tilanteen mukaan. Vajaan päivän ikäisenä tyttö joutui vastasyntyneiden teholle ja siellä hänet oli saatu rauhoittumaan vain sylillä ja tutilla. Muistan, että tunsin silloin ihan pikkiriikkistä harmitusta siitä, että en itse saanut päättää ottaakko tutti käyttöön vai ei. Sillä hetkellä se oli kuitenkin todella mitätön asia ja olin onnellinen siitä, että oli löytynyt jokin keino saada tyttö rauhoittumaan kun ei voinut olla minun vieressäni.

Eipä tuttiasiaa paljon sen koomin mietittykään ja se on luontevasti ollut osa arkea. Mitenkään älyttömästi ei meillä ole koskaan tuttia mussutettu. Aina oikeastaan vain nukahdettaessa. Reilun vuoden ikäisenä lopetettiin yösyötöt (ja imetys kokonaan) jolloin tutti auttoi yöheräämisiin. Nykyään Tirpunen on yöllä herätessään napannut tutin suuhunsa ja kääntänyt kylkeä. Usein puhutaan, että tutin käyttäminen pitäisi lopettaa kahteen ikävuoteen mennessä hampaiden takia ja jestas sentään, sekin ikä on melkein nurkan takana. Useampaan kertaan on meinattu, että vieroitetaan tyttö tutista, mutta oman laiskuuden takia on sitä aina siirretty. Eilen päätettiin, että nyt on aika!

Tutit vietiin ulos tätä juhlallista seremoniaa varten hankitussa astiassa (vanha naarmuuntunut kakkuvuoka). Tämän jälkeen mentiin läheiselle kävelytielle huutelemaan linnuille ja oraville, että Tirpunen on jo niin iso tyttö ettei tarvitse enää tutteja. Linnut ja kurret voisivat siis tulla noutamaan ne omille vauvoilleen. Hetken siinä katseltiin ja ihmeteltiin ohi lentäviä lintuja ja mietittiin, että kuulivatkohan ne ja ovatkohan menossa hakemaan omaa tuttiansa. Linnut ja oravat olivat olleet ilmeisen nopeita, sillä kotipihaan palattuamme olivat kaikki tutit hävinneet!

Sen verran näppäriäkin ovat lähitienoolla asuvat luontokappaleet, että olivat tuoneet jopa pienen kiitoksen tuteista! Ensimmäinen ilta sujui suhteellisen kivuttomasti vaikka tyttö tuttia kyselikin ja itku tuli kun muistutin niiden kohtalosta. Näytti vähän siltä, että tyttö järkyttyi kun tajusi mihin kavala äiti olikaan saanut hänet suostuteltua. Tämän jälkeen nukahti helposti, mutta heräsi aamuviideltä kyselemään tuttia. Tuttia ei ollut, minkä tajuttuaan alkoi itkeä ja siitä alkoikin tunnin kestävä raivoaminen, jonka alkuperäistä syytä tuskin itsekään muisti. Raivoaminen kesti tunnin verran ja siinä kiristyi yhden jos toisenkin pinna. Lopulta otettiin kuitenkin vielä parin tunnin unet. Päiväunet jäivät tänään väliin kokonaan ja iltanukahtaminenkin sujui vähän nihkeästi. Katsotaan miten alkaa sujua...