Tirpunen lausui ensimmäiset sanansa kymmenen kuukauden ikäisenä ja siitä lähtien on uusia sanoja tullut tasaisena virtana. Muutama kuukausi sitten tahti kiihtyi ja nyt juttua riittää! Tokikaan ihan kaikesta ei aina saa heti selvää ja lauseet ovat vasta muutaman sanan mittaisia. En silti väsy hämmästelemään miten paljon pieni ihminen ymmärtääkään ja osaa itsekin kertoa! Arkea helpottaa kun toinen pystyy kertomaan mitä haluaa tai mikä harmittaa (tästä seurauksena toki myös se, että omaa tahtoa löytyy vaikka muille jakaa). Tytön jutut ovat kutakuinkin hauskinta arjessa enkä kyllästy kuuntelemaan jatkuvaa papatusta, mikä kuuluu leikin lomasta tai syödessä.
Hauskoja totuuksiakin Tirpunen laukoo. Äitinsä on aikamoinen herkuttelija ja on nähtävästi jäänyt kiinni itse teossa. Joulun jälkeen oli tyttö mennyt isänsä luo tyhjän suklaarasian kanssa (jonka oli bongannut eteisen nurkassa olevasta pahvinkeräyslaatikostamme) ja osoitellut sitä kiihkeästä "tätä, tätä haluaa". Mies oli kertonut, että suklaarasia on tyhjä, mutta tämä selitys ei suoriltaan uponnut vaan tyttö jatkoi vaatimista. Mies oli havainnollistanut, että rasia tosiaan on tyhjä, jolloin Tirpunen oli kaihoisasti katsonut rasiaa ja todennut, että "äiti söi". No, niinhän se taisi mennä.
Vaikka on toisaalta hauskaa, että tyttö imee itseensä lähes jokaisen kuulemansa sanan, on siinä haittapuolensa. Omia sanoja pitäisi pystyä varomaan, mutta väkisinkin on jossain tilanteessa lipsahtanut voimasanoja, joita tytön ei olisi tarvinnut kuulla. Tässä eräänä päivänä taistelin turvaistuimen kanssa ja yritin saada turvavöitä kiinni kun Tirpunen istui paksuun toppahaalariin puettuna istuimessa. Hiki karpaloi otsalla kun yritin saada kierossa olevat vyöt järjestykseen eikä hirvästi naurattanut kun taisi olla kiirekin jonnekin. Hillitsin kuitenkin itseni eikä pientä ähinää ja puhinaa kummempaa kuulunut suustani. Tyttö taisi kuitenkin aistia ahdinkoni, sillä kohta kuului vierestä viaton, hiljaa lausuttu "perhana".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti